| perustiedot | kisakalenteri | päiväkirja | varusteet |
![]() Kaiken © Winky. PKK-tuomarit! ![]() |
![]() ![]() Das Kriminaal, eli "Kille" "Ja näin ollen Das Kriminaal siirtyy kirkkaaseen johtoon ajalla 29.3 luokan viisi uusinnassa!" Punaruunikon orin karva kiiltelee auringossa hiestä. Poni jatkaa lujaa vauhtiaan, vaikka rata on jo ohi. Katsojat henkäisevät yhteen ääneen ponin kaartaessa viime tipassa vastaan tulevan aidan edestä. Kaula kaartuu ja ori pukittaa kahdesti innokkaana. "Enää kaksi ratsukkoa jäljellä, ja saamme sen jälkeen kruunata tämän vuoden alue-estemestarin!" Kille on hoitaessa aika lepsukka oriksi. Se pitää ihmisistä ja varsinkin rapsuttelusta ja kaikista roikkuvista naruista. Pakkohan sitä on nauraa, kun ori nauttii silminnähden rapsuttamisesta kutisevassa kohdassa. Kille laitetaan käytävällä tai pesupaikalla kuntoon, sillä karsinassa on hankalampi puuhailla orin kanssa. Harjauksestahan ori nauttii suunnattomasti, mutta kavioita se ei mielellään nosta. Eihän poni kolmella jalalla pärjää (kahdella kuitenkin silloin tällöin, mutta siihen palaamme myöhemmin)! Killellä ei onneksi ole mitään satulaa tai loimia vastaan. Ei periaatteessa suitsiakaan, mutta ori pelleilee kuolaimen kanssa heitellen kieltä kuolaimen alle ja päälle. Lusikkakuolaintakin on testattu, mutta ori ei sitten kulje muuten hyvin ratsastaessa, joten taistelkaamme vain oria vastaan. Kun orhi on varustettu valmiiksi ratsastusta varten, Kille pörisee kaula kaarella ja kuopii etujaloillaan mahdollisimman korkealle. Sitten kun ratsastajakin on valmis, ori on täysin rauhallinen. Kille on suostanut jo monen tallityöntekijän hermot raiteiltaan riimua laitettaessa, sillä riimun laittamiseen tarvitaan äärimmäistä nopeutta ja viekkautta. Kille nimittäin ottaa suuhunsa riimun "etuturpahihnan", joten riimua on mahdoton pukea päälle. Mutta esimerkiksi suojat saa kuitenkin laitettua Killelle helposti. Ratsastaessa Kille on yleensä melkoinen ruutitynnyri ja porhaltaa lujaa vauhtia kentän päästä päähän. Killeä on ihana ratsastaa juuri sen vauhdin ja innokkuuden takia. Kuka välittää, vaikka lisäykset kouluradalla saattavat joskus venyä kiitolaukkaan asti? Suustaan orhi on yleensä melko tottelevainen ja kuuntelee pidätteet moitteettomasti. Mutta kun Kille on kusipäisellä tuulella, se ei ole kuulevinaan mitään pidätteitä vaan laukkailee ympäriinsä kuin päätön kana. Onneksi tästäkin pollesta löytyy se hätäjarru, nimittäin yhden ohjan pysähdys. Pysäytyksen tekeminen vaatii kuitenkin melkoista taitoa, eikä maailma ole vielä päässyt todistamaan ketään Winkyn lisäksi pysäyttämässä tätä oria. Kyljistään Kille on puolestaan herkkä, kuten myös painoavuillekin. Minimittaisia pallopääkannuksia käytetään ainoastaan kisoissa, sekä joskus valmennuksissa. Maastoon ei ikinä saa laittaa tälle pollelle kannuksia! Koulussa kaikista hankalinta Killen kanssa on saada se kulkemaan rauhallisen letkeänä. Mutta ori osaa kuitenkin koota itsensä hienosti ja kulkea varsin hyvässä peräänannossa joka askellajissa. Väistöt, käännökset sekä avut ja sulut toimivat hyvin orin kanssa, tosin tavallisissa väistöissä etupää jää helposti liian hitaaksi. Laukanvaihdotkin sujuvat hyvin, kunhan muistaa olla kunnolla painon kanssa mukana. Esteillä ori on tikittävä aikapommi. Se on loistava hyppääjä, eikä kiellä tai pudottele turhaan. Esteiden välillä kuunteleminen onkin vähän hankalampaa. Kille voi pukitella esteiden välillä innosta ja myös valittaen esim. vahingossa osuneista kannuksista. Ratsastaja saa olla tarkkana vartalonsa kanssa, sillä liiallinen eteenpäin nojaaminen voi aiheuttaa helposti laakahypyn. Joskus ori voi kieltää tosi pelottavalle esteelle, mikäli tuntuma ei ole ollut hyvä, pohkeet eivät olleet kyljissä tai ratsastaja lähtee hyppyyn liian aikaisin. Kun ori on saanut kerran kieltää radalla, se ei muuten enää sitä estettä hyppääkään. Se vain nousee pystyyn ja pukittelee. Kille on harvinaisen taitava pystyyn noustessa, sillä se voi killua ilmassa vähän pidemmänkin ajan. Mutta kuitenkin, ori on silti varsin hauska polle hypätä. Maastossa orilla on käytettävä vähintäänkin pelhameita ketjulla, sillä Kille on verrattavissa rakettiin laukatessa. Se ei kuitenkaan ole kovin säikky maastoratsu, joten kunhan jarruttaminen on hanskassa, orilla on todella kiva mennä maastoon. Kilpailuissa Killen kanssa tarvitsee aina hirveästi tavaraa: satulan, suitsien, martingaalin, suojien lisäksi tarvitsee ainakin kuljetusvarusteet, monta loimia, PALJON vararemmejä, ketjuriimunnaru, toinen riimunnaru, punainen rusetti, vähintäänkin kahdet eri kuolaimet... Heti ensimmäisenä, ennen autosta ottamista Killelle pitää laittaa suitset, sillä ori ei ikinä pysyisi käsissä pelkässä riimussa. Kille innostuu aina uusista paikoista. Ori värisee innosta pyörien ihmisen ympärillä, välillä hirnahdellen. Ensimmäisen tunnin aikana ori on aivan tärinässä, mutta rentoutuu sen jälkeen. Mutta sitten kun päästään verryttelyyn asti, Kille on taas ihan pörheä. Se tanssahtelee kaula kaarella, hyppii paikoillaan, hirnahtelee... Onneksi orilla on sen verran järkeä päässä, että tajuaa kuunnella ratsastajaa. Estekisoissa tavallinen verryttely riittää, mutta koulukisoissa verryttelyä vaaditaan vähintäänkin 50 minuuttia. Siksi niin pitkään, että suurimmat höyryt saisi pois. Kun päästään ihan radalle asti, Killellä riittää intoa sinnekin asti. Ori menee aina vauhdikkaasti, mutta kyllä se jaksaa kuunnelllakin - varsinkin koulupuolella. Taluttaessa Kille ryntäilee sinne ja tänne ja onkin saattanut näin ollen kotitallinsa koko henkilökunnan hermoromahduksen partaalle. Kuka nyt jaksaisi kiireisenä aamuna hullua ponia narun päässä, joka juoksee yhtäaikaa kuuteen eri suuntaan? Jutun juju piileekin siinä, että Kille rakastaa aiheuttaa taluttajilleen harmaita hiuksia, silloin kun he sitän vähiten toivovat. Eli kiireessä Kille onkin lähes mahdoton taluttaa, mutta kun aikaa on tarpeeksi, se käyttäytyy kiltisti. Kille tietää heti, mikäli ihmisellä on hiemankin kiire ja pelleilee saadakseen enemmän huomiota - ja tietenkin vain kiusatakseen ihmistä. Siispä kiireettömyys kunniaan tämän konin kanssa. Tallissa
Jälkeläisetrp-t. Wan's Malina synt. 15.02.2008 emä Arquejar nf-t. Pahnavuoren Casette synt. 19.02.2008 emä Sacajawea |